Totalitarismi

Diktatuurin äärimmäinen muoto on totalitarismi. Se tarkoittaa, että valtion valta ulottuu kaikkialle yhteiskunnassa. Yksilöllä ei ole oikeuksia, vaan jokaisen ihmisen tehtävä on palvella valtiota. Totalitarismissa ei ole mielipiteenvapautta eikä sananvapautta. Suurin osa tiedosta on propagandaa. Kansalaisia hallitaan tiukan kurin ja pelon avulla. Esimerkiksi kaikilla työpaikoilla on ihmisiä, jotka vahtivat salaa, mitä ihmiset puhuvat. Jos ihminen sanoo vääriä asioita, hänet voidaan tappaa tai viedä vankilaan.

Eurooppaan syntyi 1920- ja 1930-luvuilla kaksi suurta totalitaristista valtiota: Neuvostoliitto ja Saksa. Neuvostoliitto oli Josif Stalinin johtama kommunistinen diktatuuri. Saksa oli taas Adolf Hitlerin johtama äärioikeiston diktatuuri. Hitler ja Stalin olivat toistensa vihollisia. Heitä yhdisti kuitenkin se, että molemmat olivat diktaattoreita, jotka eivät kunnioittaneet ihmisoikeuksia.

Totalitaristisissa valtioissa ei välitetty kansainvälisistä sopimuksista. Hitlerin johtama Saksa alkoi 1930-luvulla varustautua uutta sotaa varten. Euroopassa pelättiin myös Neuvostoliittoa. Se oli muuttunut Stalinin johdolla voimakkaaksi teollisuusvaltioksi ja halusi levittää kommunismin myös muihin valtioihin. 1930-luvun lopulla Euroopassa alettiin pelätä uutta sotaa.