Kilpailu siirtomaista alkaa

Eurooppalaiset olivat valloittaneet siirtomaita eli alueita Euroopan ulkopuolelta 1500-luvulta lähtien. 1800-luvun alussa Isolla-Britannialla oli eniten siirtomaita. Niistä se sai halvalla raaka-aineita kasvavan teollisuuden tarpeisiin. Valmiit teollisuustuotteet, kuten aseet ja kankaat, voitiin taas myydä kalliilla hinnalla siirtomaiden asukkaille. Se hyödytti Ison-Britannian teollisuutta ja teki siitä maailman mahtavimman valtion.

Kun teollinen vallankumous ja nationalismi levisivät Euroopassa, myös muut valtiot halusivat saada siirtomaita. Niiden avulla ne voisivat kasvattaa teollisuuttaan ja osoittaa omaa voimaansa.

1800-luvun lopulla Euroopan valtiot alkoivat kilpailla siitä, kenellä on eniten siirtomaita. Jokainen valtio halusi olla imperiumi eli suuri ja mahtava valtio, jolla on siirtomaita.

Vuosina 1870 – 1914 eurooppalaiset valloittivat niin paljon uusia alueita, että aikaa on kutsuttu imperialismin aikakaudeksi. Imperialismi tarkoittaa, että jokin valtio valloittaa toisen maan ja pakottaa sen palvelemaan omia tarpeitaan. Imperialismiin liittyy myös kilpailu siitä, kenellä on eniten siirtomaita.

Maailman imperiumit vuonna 1900.

Maailman imperiumit vuonna 1900.

Orjuus

Orjuus oli yleistä Afrikassa jo ennen eurooppalaisten tuloa. Afrikkalaiset heimovaltiot käyttivät orjia esimerkiksi työvoimana pelloilla. Orjien hankkimiseksi käytiin sotia muita heimoja vastaan.

Myös eurooppalaiset ja aasialaiset hankkivat orjia Afrikasta. Antiikin aikana (500 eaa. – 500 jaa.) Euroopassa oli afrikkalaisia orjia, ja arabit välittivät orjia Aasiaan. Islamin leviäminen voimisti orjakauppaa 800-luvulta lähtien, sillä uskonto kielsi toisten muslimien orjuuttamisen. Orjat oli nyt hankittava Afrikasta, Euroopasta tai muualta Aasiasta. Arabien orjakauppa ulottui Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan asti, ja sen uhreiksi joutui miljoonia ihmisiä.

Euroopan valtiot alkoivat valloittaa 1500-luvulla siirtomaita Amerikasta. Alueen alkuperäisistä asukkaista, intiaaneista, tehtiin orjia valkoisten omistamille plantaaseille. Miljoonat intiaanit kuolivat pakkotyöhön ja valkoisten mukanaan tuomiin sairauksiin. Pelloille ei riittänyt enää tarpeeksi työvoimaa. Sen seurauksena Eurooppalaiset alkoivat kuljettaa Afrikasta orjia Amerikkaan.

Afrikassa eurooppalaiset eivät hankkineet orjia itse. He ostivat orjat paikallisilta kuninkailta antamalla maksuksi esimerkiksi aseita, alkoholia tai kankaita. Aseiden tuonti ja orjakauppa lisäsivät sotien määrää Afrikassa. Jotkin valtiot, kuten Ghana, erikoistuivat orjien ryöstämiseen ja myymiseen. Orjakauppa tuhosi afrikkalaisia yhteiskuntia ja aiheutti ihmisten välille epäluottamusta. Kuka tahansa saatettiin nyt ryöstää ja myydä orjaksi eurooppalaisille. Jotkut ihmiset saattoivat myydä jopa omia sukulaisiaan.

Orjia ei kohdeltu ihmisinä vaan pelkkänä kauppatavarana. Laivamatka Amerikkaan oli pitkä, ja monet kuolivat matkalla. Eurooppalaisten orjakaupan uhreiksi joutui noin 18 miljoonaa afrikkalaista. Miljoonia heidän jälkeläisiään asuu nykyään Amerikassa.

Valistus-aate muutti eurooppalaisten suhtautumista orjuuteen 1700-luvulla. Ranskan vallankumouksen aikana annettiin ihmisoikeuksien julistus, jossa sanottiin, että kaikki ihmiset ovat syntyneet vapaiksi ja tasa-arvoisiksi syntyperästään riippumatta. Ranska kielsikin orjuuden omissa siirtomaissaan vuonna 1794. Iso-Britannia lopetti puolestaan orjuuden vuonna 1833.

Amerikan Yhdysvalloissa eteläiset osavaltiot kannattivat orjuutta ja pohjoiset osavaltiot taas vastustivat sitä. Kiista johti lopulta sisällissotaan 1800-luvun puolivälissä. Pohjoiset osavaltiot voittivat sodan ja orjat vapautettiin Yhdysvalloissa vuonna 1865.

Islamilaisessa maailmassa orjuus jatkui pidempään. Esimerkiksi Saudi-Arabia kielsi sen vasta 1960-luvulla. Joistain Afrikan ja Aasian valtioista orjuus ei ole kadonnut vielä nykyäänkään. Köyhiä ihmisiä saatetaan yhä myydä kaupunkeihin orjiksi.