Työskentely tehtaissa oli raskasta ja vaarallista. Tehtaiden omistajia ei kiinnostanut työturvallisuus, ja onnettomuudet olivat yleisiä. Työpäivät kestivät yleensä 12 – 14 tuntia, ja sunnuntai oli ainoa vapaapäivä viikossa. Palkat pysyivät matalina, koska tehdastyö ei vaatinut korkeaa ammattitaitoa ja kaupunkeihin muutti jatkuvasti lisää ihmisiä.
Myös työläisten lapset joutuivat tekemään töitä tehtaissa. Vanhempien palkka ei riittänyt perheen elättämiseen, eikä tuohon aikaan olisi ollut edes paikkaa, jonne lapset olisi voinut viedä työpäivän ajaksi. Naisille ja lapsille maksettiin työstä vähemmän palkkaa kuin miehille.
Huonoista oloista huolimatta monien työläisten elintaso nousi, kun he muuttivat maalta kaupunkiin. Nyt he saivat ensimmäistä kertaa rahaa palkaksi työstään. Vaikka suurin osa palkasta kului ruokaan ja asumiseen, saattoi vähän jäädä myös säästöön. Samaan aikaan tavaroiden hinnat laskivat, koska niitä voitiin tuottaa tehtaissa suuria määriä. Vähitellen työläiset alkoivat kuluttaa yhä enemmän rahaa erilaisiin tuotteisiin. Se lisäsi tehtaiden tuotantoa. Talous alkoi kasvaa yhä voimakkaammin.
LÄHDETEHTÄVÄ
Vuonna 1832 Ison-Britannian parlamentissa ehdotettiin uutta lakia, jonka mukaan alle 18-vuotiaiden työläisten työaika saisi olla enintään 10 tuntia päivässä. Lakia ei hyväksytty, mutta lapsityövoiman käytöstä päätettiin tehdä selvitys. Parlamentin asettama komitea haastatteli vuonna 1832 useita ihmisiä, jotka olivat työskennelleet lapsena tehtaissa.
Joseph Hebergramin haastattelu kesäkuussa 1832:
Kysymys: Kuinka kauan työpäiväsi kestivät?
Vastaus: Aamuviidestä iltakahdeksaan.
Kysymys: Sinulla oli 14 ja puoli tuntia työaikaa kun olit seitsemän vuotta vanha?
Vastaus: Kyllä.
Kysymys: Tulitko todella uneliaaksi ja väsyneeksi päivän loppua kohti?
Vastaus: Kyllä. Se alkoi noin kello kolme ja kasvoi pahemmaksi ja pahemmaksi, ja tuli todella pahaksi kello kuuden ja seitsemän aikaan illalla.
Kysymys: Kuinka kauan meni ennen kuin työ alkoi vaikuttaa terveyteesi?
Vastaus: Puoli vuotta.
Kysymys: Kuinka se vaikutti raajoihisi?
Vastaus: Kun olin työskennellyt noin puoli vuotta, polveni ja nilkkani muuttuivat heikoiksi: se jatkui ja muuttui pahemmaksi ja pahemmaksi.
Kysymys: Kuinka kaukana asuit tehtaasta?
Vastaus: Reilun mailin päässä. (maili on 1,7 kilometriä)
Kysymys: Oliko liikkuminen sinulle kivuliasta?
Vastaus: Kyllä, aamulla pystyin tuskin kävelemään, ja siskoni ja veljeni, kiltteyttään, ottivat minua kiinni kainaloista ja juoksivat kanssani tehtaalle, ja jalkani raahautuivat maata pitkin. —
Kysymys: Olitko joskus myöhässä?
Vastaus: Kyllä, ja jos olimme viisi minuuttia myöhässä, työnjohtaja otti hihnan ja hakkasi meitä, kunnes olimme täynnä mustelmia.
James Pattersonin haastattelu 1832.
”Me työskentelimme niin kauan kuin pystyimme näkemään. En pysty sanomaan, mihin aikaan lopetimme. Tehtaassa ei ollut kelloa. Ainoastaan tehtaan omistajalla ja tehtaan omistajan pojalla oli kello, joten emme tienneet, kuinka paljon kello oli. Työläisillä ei ollut kelloa. Yhdellä miehellä oli kello, mutta se otettiin häneltä pois, koska hän kertoi miehille ajan.
John Alletin haastattelu 1832. Allet alkoi työskennellä tekstiilitehtaassa 14-vuotiaana.
Kysymys: Tapahtuiko työpäivän lopussa eniten onnettomuuksia?
Vastaus: Tiedän enemmän onnettomuuksia, jotka ovat tapahtuneet aamulla kuin illalla. Olin yhden silminnäkijä. Lapsi oli työskentelemässä villan kanssa, hän valmisteli villaa konetta varten, mutta hihna otti hänet mukaansa, kun hän oli tuskin hereillä, ja se kuljetti hänet koneistoon. Me löysimme yhden ruumiinosan yhdestä paikasta ja toisen toisesta paikasta, ja hän oli leikkaantunut palasiksi.
Lähde: http://spartacus-educational.com/IRchild.htm, suomennos Aleksi Valtonen 2016.