Eurooppalaiset eivät halunneet rakentaa Afrikkaan teollisuutta. Heitä kiinnostivat vain siirtomaiden raaka-aineet. Esimerkiksi tiet ja rautatiet rakennettiin kaivoksista suoraan rannikon satamiin. Niiden kautta raaka-aineet kuljetettiin Euroopan tehtaisiin.
Orjuus oli imperialismin aikana kielletty, mutta monet afrikkalaiset joutuivat tekemään töitä huonoissa olosuhteissa ja pienellä palkalla. Joskus heimopäälliköt jopa myivät oman heimonsa jäseniä työhön valkoisten omistamiin kaivoksiin ja pitivät rahat itsellään.
Eurooppalaiset ottivat 1800-luvulla haltuunsa parhaat maanviljelykseen sopivat alueet ja niille perustettiin plantaaseja eli suuria maatiloja. Plantaaseilla kasvatettiin esimerkiksi kaakaota, kahvia ja tupakkaa, joita vietiin Eurooppaan. Niiden viljeleminen aiheutti nälänhätää Afrikassa, koska paikallisille asukkaille ei jäänyt riittävästi maata ruoan viljelyyn.
Kun Euroopan valtioiden johtajat sopivat siirtomaiden jakamisesta, he eivät välittäneet heimojen välisistä rajoista. Riitaisat heimot saattoivat joutua samaan siirtomaahan ja joidenkin heimojen alue kuului nyt useampaan siirtomaahan. Tilannetta pahensi se, että jotkut heimot liittoutuivat eurooppalaisten kanssa ja alistivat toisia heimoja. Tästä aiheutui monia ongelmia, kun siirtomaat itsenäistyivät 1900-luvun puolivälin jälkeen. Monissa Afrikan valtioissa on kärsitty jatkuvista sisällissodista ja kansanmurhista. Niiden syyt ulottuvat imperialismin aikaan.
Monien Afrikan valtioiden talouden rakenne ja yhteiskunta ovat vielä nykyäänkin samankaltaisia kuin imperialismin aikana. Afrikasta viedään ulkomaille raaka-aineita ja jalostamattomia maataloustuotteita, kuten kahvipapuja. Suuret monikansalliset yhtiöt maksavat niistä vain vähän viljelijöille. Tehtaissa valmistetut tuotteet, kuten puhelimet tai tietokoneet, tuodaan Afrikkaan teollistuneista maista.
Joissain Afrikan valtioissa talous on uudistunut, ja maat ovat alkaneet teollistua. Esimerkiksi Nigerian ja Etiopian talous on kasvanut voimakkaasti 2000-luvulla. Näissä valtioissa on kuitenkin samanlaisia ongelmia kuin Euroopassa teollisen vallankumouksen aikana: talouden kasvusta saatu hyöty ei jakaudu tasaisesti yhteiskunnassa. Tuloerot ovat suuret, eikä valtio järjestä kansalaisille riittävää koulutusta ja terveydenhuoltoa. Varakkaat ihmiset rikastuvat, mutta slummien ja maaseudun asukkaiden elämä ei muutu paremmaksi. Köyhyys ja toivottomuus saavat jotkut ihmiset hakeutumaan mukaan ääriliikkeiden ja terroristijärjestöjen toimintaan. Toiset lähtevät taas etsimään parempaa elämää muista valtioista.