Afrikka oli vielä 1800-luvun alussa tuntematon maanosa eurooppalaisille. Eurooppalaiset kävivät Afrikan rannikolla kauppaa paikallisten heimojen kanssa. Heimo tarkoittaa ryhmää sukuja tai klaaneja, joilla on yhteinen kieli ja kulttuuri. Eurooppalaiset ostivat afrikkalaisilta heimopäälliköiltä ja arabikauppiailta orjia. Maksuksi he antoivat teollisuustuotteita, kuten aseita ja kankaita. Eurooppalaiset eivät uskaltaneet mennä syvemmälle Afrikkaan, sillä esteenä olivat vihamieliset heimot, trooppiset sairaudet ja huonot kulkuyhteydet.
1800-luvulla teknologia ja lääketiede kehittyivät vauhdilla. Höyrylaivoilla ja junilla voitiin kuljettaa ihmisiä ja tavaroita nopeasti paikasta toiseen. Myös armeijat alkoivat hyödyntää uutta teknologiaa. Silloin otettiin käyttöön tehokkaita aseita, kuten konekivääri. Rautateiden ja höyrylaivojen avulla ihmisiä ja armeijoita voitiin liikutella nopeasti paikasta toiseen. Lisäksi moniin trooppisiin sairauksiin kehitettiin lääkkeitä ja rokotteita. Afrikan valloittamiselle ei ollut enää esteitä.
1870-luvulla alkoi eurooppalaisten kilpajuoksu Afrikkaan. Jokainen valtio halusi saada mahdollisimman paljon siirtomaita, joista se voisi tuoda raaka-aineita omiin tehtaisiinsa. Eurooppalaiset sopivat Afrikan valloittamisen säännöistä Berliinin konferenssissa vuonna 1884.
Afrikkalaisilla heimoilla ei ollut mahdollisuutta puolustautua eurooppalaisia valloittajia vastaan. Afrikassa ei ollut nationalismi-aatteen mukaisia kansallisvaltioita, jotka olisivat koonneet yhteen suuren joukon ihmisiä. Heimovaltiot olivat hajanaisia ja niillä oli keskinäisiä riitoja ja sotia. Monesti eurooppalaisten ei tarvinnut edes taistella, koska jotkin heimot liittoutuivat heidän kanssaan. Vastineeksi valkoisten auttamisesta he saivat aseita ja apua sodissa toisia heimoja vastaan.
Voimakkaimmat ja yhtenäisimmät afrikkalaiset valtiot yrittivät taistella eurooppalaisia vastaan. Kehittyneemmän teknologian avulla eurooppalaisten oli kuitenkin yleensä helppo voittaa taistelut; konekiväärit olivat ylivoimaisia keihäisiin ja jousipyssyihin verrattuna.
Vuoteen 1914 mennessä Euroopan valtiot olivat valloittaneet koko Afrikan. Vain Liberia ja Etiopia säilyivät itsenäisinä valtioina. Eniten siirtomaita oli Isolla-Britannialla ja Ranskalla. Myös suurvallaksi noussut Saksa valloitti siirtomaita.
Imperialismi aiheutti riitoja Euroopan valtioiden välille. Esimerkiksi Ranska olisi halunnut valloittaa koko Pohjois-Afrikan itä – länsi-suunnassa. Iso-Britannia taas halusi valloittaa Afrikan pohjois – etelä-suunnassa. Ranskalaiset ja britit kohtasivat lopulta Sudanissa vuonna 1898. Heikompi Ranska halusi kuitenkin välttää sodan ja perääntyi. Tapahtumasta käytetään nimitystä Fashodan kriisi.
Imperialismin aikana Euroopan valtiot eivät joutuneet vielä sotaan keskenään. Rauha säilyi, koska siirtomaiden jakamisesta sovittiin yleensä yhdessä etukäteen. Fashodan kriisi kuitenkin osoitti, että Euroopan valtioiden välinen kilpailu voisi helposti johtaa sotaan.